Mennyttä ja tulevaa, osa 2013

Jou­lu on taas. Käyn tut­tuun ta­paan lä­pi, mi­tä tä­nä vuon­na ta­pah­tui, ja mi­tä en­si vuon­na pi­täi­si ta­pah­tua.

Kuva: mabu10: another christmas decoration. c bna 2.0

Niin alkaa vuosi 2013 olla lopuillaan, ja tapani mukaan (10, 11, 12) käyn tässä postauksessa läpi menneen vuoden antia vilkuillen kristallipallosta tulevaa.

Vuosi oli blogikirjoitteluni puolesta rauhallinen: tämä on vuoden kahdeskymmenes postaus. Syytän artikkelien vähäisyydestä enemmänkin oikean elämäni aktiivisuutta kuin puheenaiheiden puutetta: olen opiskellut ja paiskinut töitä täyspäiväisesti ilman kummoisia lepohetkiä.

Jotain olen sentään ehtinyt kirjoittaakin. Keväällä kirjoitin pakkosiirtymisestä miniläppäristä tablettiin, kesällä nettivakoilusta, syksyllä Kiakkovierasjuhla-viestiketjun paljastamasta poliisin mielivallasta, ja muutama päivä sitten japanin kirjoittamisesta Linuxilla. Muutamia muitakin kirjoituksenaiheita on vuoteen mahtunut. Postausten lisäksi olen jatkanut viime vuonna aloittamaani lyhyempien ajatusten jakoa Twitterissä ja Facebookissa − kannattaa seurata!

Anthyllä japania kirjoittamaan

Ja­pa­nin kir­joit­ta­mi­nen Li­nu­xil­la on­nis­tuu kä­te­väs­ti An­thyn avul­la, vaik­ka hiu­kan al­ku­sää­tä­mis­tä tar­vi­taan.

Kuva: Kuva­kaappaus

Olen jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut japanilaisesta kielestä ja kulttuurista¹, kuten kunnon nörtin kuuluu, mutta japanin kieli on itselleni ollut varsin vieras. Tänä syksynä ryhdyin korjaamaan tilannetta aloittamalla japanin opiskelun yliopistossani. Japani 1 -kurssin jälkeen kielitaitoni toki rajoittuu yksinkertaisiin Mitä kello on?²- ja En syönyt kalaa aamulla³ -lauseisiin ja muutamaan kanjiin⁴, mutta nekin olisi mukavaa voida kirjoittaa tietokoneella. Onneksi 日本語-tuen asentaminen onnistui vaivatta.

Päivitys 19.5.2015: Tämä ohje käsittelee Debianin Wheezy-versiota. Uudelle Jessie-versiolle on oma ohjeensa.

itQ:n suhde (piilo)mainontaan

itQ-blo­gi­ni ei ole mi­nul­le kul­ta­kai­vos, ei­kä sen tar­vit­se­kaan ol­la. Kir­joi­tan mis­tä ha­luan, en sii­tä mis­tä mi­nul­le eh­kä jo­tain mak­set­tai­siin.

Kuva: Ku­va­kaap­paus itQ:n Google AdSense-tilin etu­si­vus­ta. Klik­kaa isom­mak­si.

Kuluttaja-asiamies antoi vast'ikään linjauksensa koskien blogeissa esiintyvää markkinointia ja sen tunnistettavuutta. Ohjeistuksessa painotetaan, että erityyppisten sponsorointien (esim. tuotelahjat, rahalliset kirjoituspalkkiot) pitää olla lukijalle selviä. Kuluttaja-asiamiehen linjaus on paikallaan; ei niinkään siksi, että piilomainostusongelmia nykyään juurikaan olisi, vaan siksi, että aiempaa selvää ohjeistusta asiaan ei ole. Nyt on.

Linjaus koskee lähinnä ammattiblogaajia ja muita puhtaasti kaupallisia blogeja. Minä ja itQ-blogini emme kuulu noihin kategorioihin: olen aina kirjoittanut omaksi ilokseni¹, eikä blogi ole tuottanut minulle taloudellista hyötyä². Vaikken ylimääräisiä tienestejä pistäisikään pahakseni, on nykytilanne suurimmaksi osaksi tietoinen ja haluamani valinta.

Tämä on sisarartikkeli itQ:n suhde Journalistin ohjeisiin -artikkelille.

Muista rekisteriseloste

Käyt­tä­jä­tie­to­ja ke­rä­tes­sä täy­tyy ke­räyk­sen koh­teel­le re­kis­te­ri­se­los­teel­la ker­toa, mi­tä tie­to­ja hä­nes­tä ke­rä­tään ja mik­si. Si­ten esi­mer­kik­si ilmoit­tau­tu­mis­lo­mak­keen ne­tis­sä täyt­tä­vä tie­tää, ke­nen puo­leen hän voi kään­tyä.
Kuva: freeformkatia: Maja at my work. c bnd 2.0.

Erilaisten ilmoittautumis- ja rekisteröitymislomakkeiden tekeminen omille verkkosivuilleen on yleensä varsin helppoa ja nopeaa: julkaisujärjestelmistä löytyy usein lomaketyökaluja, ja Google Driven lomaketyökalulla tietojen keruu tapahtuu jopa ilman varsinaisia nettisivuja. Mutta tiesitkö, että kerättyjen tietojen käytöstä täytyy aina kertoa keräyksen kohteelle?

Kun tietoja tallennetaan, muodostuu niistä rekisteri, jonka rekisterinpitäjä on tietojen kerääjä. Henkilötietorekistereitä saa perustaa ilman lupia tai muutakaan byrokratiaa, mutta tietojen käsittelyn tulee tapahtua Henkilötietolain mukaan. Lailla turvataan rekisteriin kuuluvan henkilön yksityisyyttä ja muita oikeuksia edellyttämällä rekisterinpitäjältä tiettyjä tekoja.

Kiakkovierasjuhla paljasti poliisin mielivallan

Po­lii­si vaa­ti foo­ru­min käyt­tä­jien hen­ki­lö­tie­to­ja Po­lii­si­lain 36 § 1. mo­ment­tiin pe­rus­tuen. Pyyn­nön pal­jas­tu­mi­nen toi pu­heek­si vä­hän pu­hu­tun mut­ta pal­jon käy­te­tyn yk­si­tyis­ten tie­to­jen ke­räys­kei­non.

Ku­vas­ta on su­men­net­tu po­lii­si­mies­ten ni­met ja yh­teys­tie­dot hei­dän suo­jak­seen; tie­dot ovat näh­tä­vis­sä al­ku­pe­räi­ses­sä ku­vas­sa Punk in Fin­land -foo­ru­mil­la.

Kuva: Colocolo, Keskusrikospoliisi¹

Lauan­taina 21. elokuuta kello 0.14 käyttäjä­nimi (a)-tiimi lähettää suoma­laiselle Punk in Finland -keskustelu­foorumille viestin. Viestissä hän kertoo Linnan juhlille kaavail­lusta vasta­tapahtu­masta:

Ajateltiin, että kun tärkeämmät ihmiset pitävät kekke­reitään Tampere-talossa, voisi lähis­töllä pistää pystyyn omat kekkerit johon on kuka tahansa terve­tullut ihon­väriin, kansalai­suuteen tai varal­li­suuteen katso­matta.

Nähdään Näsi­linnan­kadulla puoli kuuden maissa. Kaikki ovat terve­tulleita paitsi tiätty natsit ja fasistit. Toivotaan kanssa, että tulet omana itsenäsi etkä esim. puolueen tai järjestön edus­tajana.

Elikkäs tiistaina 27.08. 2013 kello 17:30 tavataan Näsi­linnan­katu 22:ssa ja aletaan juonimaan porva­reitten pään­menoksi!

Seuraavan viikon aikana käyttäjät Mahnon heppa, lumbo, eipä vissii ja tiistai...murekepäivä vastaavat viesti­ketjuun lyhyin viestein. Sitten eräs foorumin yllä­pitäjistä, Colocolo, tiputtaa pommin:

Salassapitorikos tai ei, tää on mun mielestä liian paksua. Keskusrikospoliisi vaatii Punk in Finland -keskustelufoorumin ylläpitoa luovuttamaan tähän viestiketjuun postanneiden käyttäjien henkilö- ja tunnistetiedot Pirkanmaan poliisilaitokselle.

Viestin ohessa on kuva Poliisin foorumin ylläpidolle lähettämästä tietopyynnöstä, joka on merkitty punaisin kirjaimin salassa pidettäväksi. Pienen pohdinnan jälkeen mediatkin heräsivät orastavaan uutisaiheeseen, ja soppa oli valmis.

Ota varmuuskopiointi vakavasti

Di­gi­taa­li­set hen­gen­tuot­teem­me ovat yleen­sä tie­dos­toi­na kiin­to­le­vyl­lä. Kun le­vy ha­jo­aa, tie­dos­tot­kin ka­toa­vat bit­ti­ava­ruu­teen. Pait­si jos niis­tä on otet­tu var­muus­ko­pi­ot. Kos­kas it­se vii­mek­si otit?

Kuva: Alpha six: Hard Disk. c ba 2.0.

Minulle on kertynyt vuosien saatossa noin 700-800 gigatavua tiedostoja kotikoneideni syövereihin: esimerkiksi opiskeluun ja työhön liittyviä asiakirjoja, koodailuprojekteja, valokuvia, musiikkia ja videotiedostoja. Olisi katastrofi, jos ne kaikki katoaisivat kansioistaan yhdessä yössä.

Musiikin, sarjat ja elokuvat voi aina ladata uudelleen, joten niistä en olisi niinkään murheissani. Enemmän kirvelisi omien kätteni tuotosten menettäminen, ne kun ovat korvaamattomia. Uskon, että moni muukin − sinäkin, lukijani − tuntee samoin.

Groovesharkin Broadcast – laitontako?

Groove­sharkin Broad­cast-toi­min­nol­la ku­ka ta­han­sa voi ryh­tyä tis­ki­ju­kak­si ja soit­taa muil­le käyt­tä­jil­le ha­lua­mi­aan kap­pa­lei­ta. Mut­ta ku­ka vas­taa te­ki­jän­oi­keuk­sis­ta? Otin asias­ta sel­vää.

Kuva: Kuva­kaap­paus erääs­tä Groove­sharkin Broad­cast-lä­he­tyk­ses­tä.

Ylistämäni Grooveshark-musiikkipalvelu julkaisi kesällä Broadcast-nimisen¹ toiminnon, jossa käyttäjä voi luoda kanavan, johon muut voivat liittyä, ja kuunnella samoja kappaleita lähes reaaliajassa. Toisin sanoen kyseessä on eräänlainen nettiradio.

Käytän itse toimintoa usein − joskin vain kuuntelijan roolissa − ja olen malliin tykästynyt: kappalevalinnat ovat automaattisesti kappaleita soittolistan jatkoksi lätkivää Radio-toimintoa parempia, ja onhan toiminnossa hieman yhteisöllisyyttäkin.

En kuitenkaan ole itse koskaan Broadcast-lähetystä luonut, sillä pelko tekijänoikeusmafian hyökkäävän kimppuuni saman tien on estänyt sen: vaikka toistaminen tapahtuukin täysin Groovesharkin palvelinten kautta, on lähetyksen isäntä silti tiskijukan roolissa. Joku voisi tulkita asiaa niin, että kanavan perustaja olisi tällöin myös tekijänoikeudellisessa vastuussa, ja tarvitsisi asianmukaiset luvat ja lisenssit.

Hain tekijänoikeusasioihin selvyyttä kysymällä asiasta kolmelta suomalaiselta organisaatiolta: äänitetuottajien kattojärjestö Musiikkituottajilta, sekä tekijänoikeusjärjestö Gramexilta ja Teostolta. Lähetin tiedustelun myös Groovesharkille, mutta en saanut heiltä vastausta.

Poliisikin vakoilee sinua pian

Vuo­den­vaih­tees­ta al­kaen po­lii­si voi asen­taa hait­ta­oh­jel­man epäil­lyn ko­neel­le seu­ra­tak­seen tä­tä. En hy­väk­sy, kos­ka muut­kin jou­tu­vat kär­si­mään.

Kuva: Open­clip­art

"Poliisi hankkii oman vakoiluohjelman", uutisoi Helsingin Sanomat tänään nettisivuillaan. Mistään NSA:n PRISM-vakoiluohjelmasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan otsikolla HS koittaa kalastella lukijoita Facebookista.

Aihe on kuitenkin vakava: ensi vuodesta alkaen poliisi voi asentaa salaa haitta­ohjelman tietyistä rikoksista epäiltyjen tietokoneelle, mobiili­laitteille ja kahvin­keittimiin. Ihan puskista ei tämä uusi mahdollisuus tullut, sillä esitykset poliisi-, esitutkinta- ja pakko­keino­lain­säädännön muuttamiseksi olivat tapetilla jo helmikuussa 2011, jolloin itsekin asiasta kirjoitin.

Sinuakin vakoillaan

Vii­me ai­koi­na on pu­hut­tu pal­jon In­ter­net-va­koi­lus­ta. Pal­jas­tuk­set ovat kui­ten­kin vain pin­ta­raa­pai­su isom­paan on­gel­maan, jo­ka kos­ket­taa val­ti­oi­den ja yri­tys­ten li­säk­si myös yk­sit­täi­siä ih­mi­siä.
 Kuva: Mike_fleming: CCTV Camera. c ba 2.0

PRISM:n ja kumppaneiden tuleminen ihmisten tietoon on herättänyt monissa yrityksissä keskustelun siitä, missä luottamuksellista tietoa voidaan digitaalisesti säilyttää ilman, että jokin valtio on sitä urkkimassa. On hyvä, että asiasta nyt puhutaan, vaikka todellisuudessa sen aika olisi ollut paljon aiemmin.

Kun vielä 5-10 vuotta sitten tieto varastoitiin yrityksen omilla paikallisilla palvelimilla, niin nykyään ulkopuolisen palveluntarjoajan on annettu ottaa haltuun sähköpostit, ja tiedostotkin ovat kätevästi jonkun toisen hostattavana. Käteväksi homma käy myös NSA:lle tai muulle vakoilijalle: kun pääsyn saa − tavalla tai toisella − yhteen palveluun, pääsee käsiksi usean organisaation tietoihin. Myös yksittäiset ihmiset kärsivät vakoilusta joko suorasti tai epäsuorasti.

Yhteystyypin muuttuminen tuo jännitystä

Eli­sa ker­toi, et­tä mei­kä­läi­sen yh­teys­tyyp­pi vaih­tuu. Kos­ka Eli­san kans­sa asiat ei­vät läh­tö­koh­tai­ses­ti me­ne ku­ten elo­ku­vis­sa, saan yli­mää­räis­tä jän­ni­tys­tä elä­mää­ni. Jaan ko­ke­muk­se­ni täs­sä pos­tauk­ses­sa.

Kuva: nige_mar: Unplugged
c bna 2.0

Asiakassuhteeni Elisaan on ollut paikoitellen hieman rosoinen, sillä tavallisesta asiakkaasta poiketen tiedän ja osaan vaatia kyseistä Internet-operaattoria toimittamaan tilaamani ja maksamani palvelun asianmukaisesti. En kuitenkaan vaihtaisi palveluntarjoajaa, sillä tänä päivänä mennään-sieltä-missä-aita-on-matalin on jokaisen ISP:n liiketoimintamalli, eikä kilpailijoilla olisi kuitenkaan tarjota mitään parempaa.

Olen huomannut, että erityiset vaaranpaikat palvelun¹ laadun säilymisessä liittyvät muutoksiin. Sen takia verenpainettani nostaa tieto siitä, että Elisa aikoo vaihtaa alueellani siirtoväylän kaapelitelevisiokaapelista valokaapeliin. Tähän postaukseen kirjoitan² tilannepäivityksiä siitä, miten tämä muutos onnistuu asiakkaan näkökulmasta.

Sasi haluaisi rahoittaa kaupalliset mediat veroilla

Kim­mo Sa­si ker­too Kaup­pa­leh­del­le, et­tä Yle-ve­roa voi­si an­taa muil­le­kin, kun ker­ran muil­la me­dia­ta­loil­la me­nee niin huo­nos­ti.

Kuva: 401(K) 2012: Credit Card Debt. c ba 2.0

Kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi ehdottaa Kauppalehden haastattelussa, että vuoden alusta Yleisradion toiminnan rahoittamiseksi kerätylle Yle-verolle voisi olla muitakin vastaanottajia. Onhan näet epäreilua kaupallisia mediataloja kohtaan, että yksi saa ilmaista rahaa samalla kun toiset joutuvat jopa tekemään jotakin rahoittaakseen toimintansa:

Kaupallisilla toimijoilla on kovat haasteet sekä sähköisellä puolella että printtimediassa, kun kaikki menee verkkoon. Ei voi olla niin, että ainoat kattavat uutiset verkossa ja sähköisissä on Ylellä.

Paperilaskulla, kiitos

Mo­net suo­ma­lai­set − ku­ten mi­nä − ha­lua­vat edel­leen las­kun­sa en­nem­min pa­pe­ri­se­na kuin säh­köi­se­nä, ku­ka mis­tä­kin syys­tä.
Kuva: Maurina Rara: invoice.jpg. c b 2.0

Tietoviikko kertoi tänään vertailusta, jossa me suomalaiset emme oikein menestyneet:

Suomessa kaikki laskut sähköisesti haluaa vaivaiset 14 prosenttia vastaajista[.] -- [L]ähes kaksi kolmesta tutkimukseen osallistuneista hyväksyy edes jotain laskuja sähköisessä muodossa[.]

Tanskalaiset osoittautuivat eräällä tapaa edelläkävijöiksi tässä asiassa, sillä sikäläisistä "melkein kolmannes [- -] haluaa kaikki laskut sähköisesti ja kaksi kolmannesta haluaa ainakin jotain laskuja sähköisessä muodossa".

Onko suomalaisten tykästyminen vanhaan kunnon paperilaskuun sitten huono asia? Ei mielestäni − itsekin haluan kaikki laskuni kirjeenä kotiin kannettuna, enkä näe siinä mitään ongelmaa. Riittäähän meillä Suomessa puuta paperilaskua ja kirjekuorta varten.

2010-luvun täysautomaattiviihde

Mah­taa­ko tä­nä päi­vä­nä te­le­vi­sio­ka­na­van pyö­rit­tä­mi­nen vaa­tia ih­mi­sen aut­ta­maan, vai jo­ko Sky­net hoi­taa hom­man ko­tiin sil­lä­kin sa­ral­la?
Kuva: Openclipart

Posteljooni rysäytti tänään postiluukustani uuden Skrollin, joka käsittelee tietotekniikkaa ja teknologiaa vähän eri näkökulmasta kuin Mikrobitin ja Tietokoneen kaltaiset isot pelaajat. Sen enemmänkin harrastajiin ja nörtteihin kuin kuluttaja-perheenisiin vetoava lähestymistapa on varsin tervetullutta vaihtelua. Kun otetaan huomioon, että kyseinen lehti on tehty "täysin vapaaehtoistyönä", on laatukin kohdillaan. Suosittelen.

Printtimediasta TV:seen, ja aivan toiseen aiheeseen: eilisiltana katselin, tapani mukaan, Simpsoneita ruotsalaisen Bonnier-konsernin omistamalta¹ Sub-kanavalta. Siinä missä normaalina arkipäivänä aivot voi keltaisen perheen parissa heittää narikkaan, tuolla kertaa päädyin pohtimaan syvällisiä.

FAQ juu: Sitähän sä kysyit ❖ 1. numero

Mo­net itQ-blo­gi­ni lu­ki­jat pää­ty­vät si­vus­tol­le Goog­le-haun kaut­ta, tyy­pil­li­ses­ti et­sien vas­taus­ta ky­sy­myk­seen­sä. Vas­taan muu­ta­maan ylei­sim­pään ky­sy­myk­seen täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa − ja mo­neen muu­hun aiem­mis­sa pos­tauk­sis­sa­ni.
Kuva: Openclipart

Kerään blogissani vierailijoista tilastotietoja Googlen Analytics-palvelun avulla (lisätietoja tiedonkeruusta Tietoja-sivulla), ja sen mukaan hakukoneen¹ kautta blogiini päätyy peräti 80 % kaikista lukijoista². Yleensä blogiini päädytään hakemaan vastausta johonkin kysymykseen, ja aika ajoin Google osuukin oikeaan: onhan blogissani lukuisia ohjeita erilaisiin IT-ongelmiin.

Tässä kirjoituksessa käyn läpi niitä hakusanoja, joilla blogiini on tänä vuonna päädytty, ja heitän kaupan päälle vielä niitä paljon kaivattuja vastauksiakin.

Tie miniläppäristä tablettiin

Maa­il­ma muut­tuu, ja jos­kus mi­nun­kin on pak­ko muut­tua mu­ka­na. Kun mi­ni­läp­pä­rei­tä ei kau­pois­ta löy­ty­nyt, ryh­dyin tab­le­tin omis­ta­jak­si.

Kuva: Riku Eskelinen, c b

Vuonna 2008 innostuin hankkimaan itselleni mobiililaajakaistan ja Eee-miniläppärin muun muassa silloisia datanomiopintojani piristämään. Valmistuttuani keväällä 2009 edessä oli lähes saman tien inttiin lähtö, ja miniläppäri mokkuloineen toi kasarmi-iltoihin paljon piristystä ja yhteyden ulkomaailmaan.

Kesällä 2010, asepalveluksen suorittaneena ja työttömänä, en enää tarvinnut mobiililaajakaistaa kotini nopean laajakaistan rinnalle, mutta miniläppäri täytti edelleen tehtävänsä sohvanpohjadatailussa. Mitään hyödyllistä Eee:llä ei tokikaan voinut tehdä, mutta YouTube-videoita sillä välttävästi katsoi ja Facebookkia vahtasi.

Vuodet vierivät, ja Internet-sivustojen laitteistovaatimukset alkoivat käydä ylivoimaiseksi Eee:n 900 megahertsin suorittimelle ja ennen kaikkea vain 512 megatavun muistille. En kuitenkaan raaskinut ostaa uutta läppäriä vain satunnaista netin selailua varten, joten syvään hengittäen käyttöni jatkui.

Syksyllä 2012 kyllästyin työttömänä oloon, ja lähdin opiskelemaan tietojärjestelmätiedettä Jyväskylän yliopistoon. Miniläppäri sai jälleen uuden tehtävän, sillä luentomuistiinpanojen kirjoittaminen käy ainakin itseltäni huomattavasti luontevammin näppäimistöllä kuin kynällä. Kun muistiinpanot kirjoittaa text/plain-muodossa¹, ei koneeltakaan paljoa vaadita. Näppäimistö toki oli nafti, mutta siedettävä.

Nyt alkukeväästä 2013 vaikuttaa kuitenkin siltä, että aika on vihdoin ajamassa Eee:n ohi, ja jo miniläppärin ulkonäöstä on havaittavissa, että laite alkaa olla täysinpalvellut. Vaikka läppäri teoriassa toimiikin, alkaa siihen vuosien aikana kertyneet pikkuviat, kuten näytön häiriöt², jo haitata käyttämistä. Siispä uutta miniläppäriä metsästämään.

Haluaisitko piirtää itQ:un?

Osaat­ko piir­tää? No hy­vä, sil­lä mi­nä en. Jos olet haa­veil­lut pää­se­vä­si piir­tä­mään tal­koo­työ­nä blo­giin, täs­sä si­nul­le sii­hen mah­dol­li­suus.

Kuva: Riku Eskelinen, PD

Teen heti alkuun paljastuksen itsestäni: en ole kaksinen piirtäjä¹. Kun kuitenkin tykkään jotenkin kuvittaa blogikirjoitukseni², on ratkaisuni ollut käyttää omia ja muiden ottamia valokuvia, sekä esimerkiksi Openclipartin piirroksia. Yleensä noiden kuvien avulla päästään jo pitkälle, ja olenkin avoimesti kiitollinen mm. kaikille niille, joiden Flickrissä CC-lisenssillä julkaisemia kuvia olen hyödyntänyt.

Jotkin aiheet ovat luonteeltaan sellaisia, etteivät abstraktit kuvapankkikuvat vain hoida hommaa. Toki osaan LibreOfficella pyöräytellä kuvaajat ja kaaviot, mutta siihen taitoni rajoittuvatkin. Usein olen esimerkiksi haaveillut piirroksesta yksityisyyden portista, mutta omat piirrostaitoni rajoittuvat lähinnä tikku-ukkotasolle³. Tässä tarvitsen apua sellaiselta, joka osaa piirtää, kenties juuri sinulta.

Oman .fi-domainin hankinta vie puoli tuntia ja 12 euroa

Oman suo­ma­lai­sen .fi-do­mai­nin va­raus − vaik­ka­pa blo­gil­leen − mak­saa vuo­del­ta vain 12 eu­roa, ei­kä vaa­di hir­muis­ta tek­nis­tä osaa­mis­ta.
Ku­va: Ku­va­kaap­paus

Varsin moni suomalainen oman kotisivun tai blogin ylläpitäjä käyttää palvelun mukana tullutta palveluntarjoajan omaan verkkotunnukseen perustuvaa alidomainia, vaikka suomalaisen .fi-tunnuksen hankkiminen olisi täysin mahdollista ja ehkä ihan fiksuakin.

Omien havaintojeni perusteella vaikuttaa siltä, että .fi-verkko-tunnuksiin ja niiden hankkimiseen liittyy harhaluuloja, jotka on syytä kumota.

1. Verkkotunnuksia voivat hakea vain yritykset. Väärin: kuka tahansa vähintään 15-vuotias suomalainen voi hakea verkkotunnusta.
2. Verkkotunnus maksaa paljon. Väärin: Tunnus suoraan Viestintävirastosta haettuna maksaa 12 euroa vuodessa. Tunnuksen voi hakea ja maksaa myös kolmeksi tai viideksi vuodeksi, jolloin laskennallinen vuosihinta on edullisempi.
3. Verkkotunnuksen pitää perustua omaan nimeen. Väärin: Verkkotunnuksen nimen saa melko vapaasti itse valita. Tunnukselle on muutamia rajoituksia, joista merkittävimpänä tunnus "ei saa oikeudettomasti perustua toisen suojattuun nimeen tai merkkiin taikka luonnollisen henkilön nimeen". Verkko-osoitteen pitää muutenkin olla asiallinen. Viestintävirasto on määritellyt sallitut ja kielletyt osoitteet suhteellisen tarkasti.
4. Hyvät/lyhyet verkkotunnukset on jo viety. Väärin: Kolmekirjaimisia tunnuksia on vapaana vaikka kuinka paljon, ja jopa jotkut kaksimerkkisetkin domainit odottavat yhä ottajaansa. Muutamalla yrityksellä vapaa domain löytyy aiheeseen kuin aiheeseen.
5. Domainin hankkiminen on vaikea/ aikaavievä prosessi. Väärin. Kun hankin itselleni kingi89.fi -verkkotunnuksen, aikaani meni vajaa puoli tuntia. Hieman teknistä tietoa ja osaamista vaaditaan, mutta muuten homma on varsin suoraviivainen.
6. En tarvitse omaa .fi-verkkotunnusta. Makuasia, mutta: Paitsi omaa verkkosivustoa tai blogia varten, oma verkkotunnus voi olla näppärä keino esimerkiksi kotikoneen ja sen tiedostojen etäkäyttöön. Verkkotunnuksella ei tarvitse olla periaatteessa mitään palveluja, vaikka kieltämättä aika hyödytöntä domainin hankinta tuolloin on.

Jos verkkotunnuksen hakeminen tuntuu turhan työläältä, tai haluaa sen liitettäväksi esimerkiksi web-hotellipalveluunsa, voi tunnuksen hankkia osana muuta palveluaan. Useimmat suomalaiset web-hotellipalveluntarjoajat hankkivat haluttaessa .fi-verkkotunnuksen ja tekevät tarvittavat määritykset pientä korvausta vastaan asiakkaansa puolesta.

Jos sen sijaan haluaa hankkia verkkotunnuksen vaikkapa Blogger-blogiaan varten (kuten itse olen tehnyt tämän itQ-blogin kanssa), tai haluaa oman .fi-osoitteen kotipalvelimelleen (kuten kingi89.fi), kannattaa haku hoitaa suoraan Viestintäviraston kanssa itse. 5 helppoa vaihetta, ja homma on hoidossa.

Repputarkastus, kännykkä­taka­varikko ja koululaisen oikeudet

OKM ha­lu­ai­si opet­ta­jil­le oi­keu­den tar­kis­taa pe­rus­kou­lu­op­pi­laan vaat­teet ja re­put se­kä ta­ka­va­ri­koi­da häi­rit­se­vät tai vaa­ral­li­set esi­neet. Mut­ta mi­ten huo­leh­di­taan kou­lu­lai­sen oi­keuk­sis­ta ja yk­si­tyi­syy­des­tä?
Kuva: bnilsen: open backpack. c ba 2.0

Opetus- ja kulttuuriministeriö opetusministeri Jukka Gustafssonin johdolla esittää opetukseen liittyvän lainsäädännön muuttamista, ja OKM:n tiedotteen perusteella valtaosa muutoksista vaikuttaa ihan järkeenkäyviltä:

Perus­opetus­laissa säädet­täisiin kasvatus­keskustelusta, joka olisi uusi kasvatuk­sellinen keino puuttua ja ennalta­ehkäistä oppilaan häiritsevää tai epä­asiallista käyttäy­tymistä. Jälki-istuntoon liittyvää säätelyä tarken­nettaisiin siten, että mm. kirjallisten ja suullisten tehtävien ja harjoitusten teettäminen oppilailla tulisi mahdolliseksi.
[--]
Oppilaiden ja opiskelijoiden osallisuuden lisäämiseksi ja heidän vaikutus­mahdolli­suuksiensa parantamiseksi ehdotetaan, että jokaisessa perus­koulussa tulisi olla oppilas­kunta. Tämän lisäksi oppilaiden ja opiskeli­joiden oikeutta sekä samalla opetuksen ja koulutuksen järjestäjien velvollisuutta kehittää osallisuutta vahvistet­taisiin nykyisestä.
[--]
Opetuksen järjestäjä velvoitettaisiin järjestämään mm. mahdollisuuksia osallistua opetussuunnitelman ja siihen liittyvien suunnitelmien sekä koulun tai oppilaitoksen järjestyssäännön valmisteluun.
[--]
Perusopetuslakia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että sairaalan sijaintikunnan velvollisuus järjestää opetusta kattaisi aina sairaalassa potilaana olevan oppilaan opetuksen siinä määrin kuin hänen terveydentilansa sallii.

Kuten sanoin, nämä ovat ihan järkeviä ja ilmeisesti paljon kaivattujakin muutoksia. Näiden lisäksi ehdotuksessa on kuitenkin eräs − mediahuomionkin varastanut − kohta.

Estot eivät vaikuta TPB:n käyttöön

The Pi­rate Bay -ky­se­ly­ni mu­kaan oi­keu­den lan­get­ta­ma si­vus­tol­le pää­se­mi­sen es­tä­mi­nen ei suu­rim­paan osaan ih­mi­sis­tä ole vai­kut­ta­nut mi­ten­kään.

Kuva: The Pi­rate Bay -lo­go/ The Pirate Bay

Puolisentoista kuukautta kestänyt kyselyni The Pirate Bay -sivuston estoihin liittyen on nyt päättynyt. Ennen kuin ryhdyn kirjoittamaan päivitettyä kierto-ohjetta, on paikallaan hieman esitellä kyselytuloksia.

Kaikkiaan kyselyyn saatiin vastaukset 25 henkilöltä, ja arvontaan näistä vastaajista osallistui 13¹. Vastaajamäärä jäi hieman alhaisemmaksi kuin suunnittelin, mikä johtuu osittain siitä, että blogiani saavutaan tyypillisesti lukemaan Googlen hakutuloksesta, eikä välttämättä sitoutumista tai luottoa kirjoituksiani kohtaan löydy².

Tein jo­kais­ta hy­väk­syt­tyä ar­von­taan osal­lis­tu­jaa var­ten oman ar­van, jos­sa oli sa­tun­nai­nen merk­ki­jo­no. Nä­mä hei­tet­tiin hat­tuun, ja on­ne­tar nos­ti siel­tä oi­ke­as­sa ala­reu­nas­sa ole­van IJvI-ar­van.

Kuva: Riku Eskelinen

Arvonta suoritettiin siten, että onnettarena toiminut avovaimoni nosti hatusta yhden arvan. Arvoissa oli kussakin satunnainen merkkijono, ja merkkijonot puolestaan oli linkitetty vastaajiin. Näin kukaan muu kuin minä ei päässyt käsiksi henkilötietoihin. Voittava merkkijono oli muuten IJvI, ja voittajalle on ilmoitettu sähköpostitse.

Käyn tässä kirjoituksessa läpi tulokset yksitellen ja erillään toisistaan. Saatan myöhemmin analysoida tuloksia tarkemminkin.

Mikä Netpostissa tarkemmin ottaen mättää

Net­pos­ti oli­kin py­kä­lää mo­ni­mut­kai­sem­pi asia kuin ku­vit­te­lin. Jo­ka ta­pauk­ses­sa suo­sit­te­len edel­leen suo­si­maan pe­rin­teis­tä pos­tin vas­taan­ot­toa.

Kuva: Itella Oyj/ Mikko Käkelä: Postinjakelua

Kirjoitin vajaa pari kuukautta sitten Itellan varsin aggressiivisesta Netpostin mainostamisesta, siihen liittyvistä ongelmista sekä Netpostista yleensä. Kirjoittamisen jälkeen pyysin Itellalta¹ lisätietoja muutamasta mietityttämään jääneestä asiasta.

Sain kyselyyni business director Tommi Björklundilta yllättävänkin kattavan vastauksen, ja sen perusteella päivitän tässä kirjoituksessa hiukan kantojani. Samalla avaan hieman tarkemmin Netpostin toimintatapaa. Alun perin minun piti saada tämä kirjoitus valmiiksi jo tammikuun alussa, mutta erinäisten kiireiden takia sain sen pihalle vasta nyt. Paikkaansapitävyys lienee kuitenkin edelleen samalla tasolla.