Vanha sivusto

Tämä on vanha itQ.fi-sivusto, ja sisällön ylläpitäminen sille on lopetettu. itQ siirtyi WordPress-alustalle 6.6.2015.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Mietintääni TO-työryhmän mietinnöstä

Tekijänoikeustoimikunta esittää monia
hyviä, mutta myös monia huonoja ideoi-
ta.


Kuva: Opensourceway/ Joshua Gajownik:
Copyright License Choice
CC-By-SA 2.0
Lähinnä media-alan suuryritysten ja TO-mafian edustajien miehittämä, Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen, keväästä 2010 vuodenvaihteeseen toiminut tekijänoikeustoimikunta luovutti eilen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle mietintönsä, joka sisältää ehdotuksia moniin tekijänoikeusasioihin.

Mietinnössä on paljon hyviä pointteja ja ideoita, mutta myös paljon epäkohtia ja suoranaisia vaaran paikkoja, jos toimikunnan esityksiä lähdetään ilman tarkempaa syyniä toteuttamaan.

Kaikkein tärkeimmäksi huomioitavaksi nostaisin toimikunnan todella vaarallisen ja monin paikoin ongelmallisen esityksen koskien "laittomien" verkkopalveluiden estämistä Internet-operaattoreille kohdistuvin estomääräyksin.

Käsittelen tässä kirjoituksessa vain pintapuolisesti mielestäni merkittävimpiä asioita. Koko mietintö (240 sivua) on ladattavissa PDF:nä OKM:n sivustolta. Myös OKM:n tiedote ja IT-viikon uutinen saattavat olla kiinnostavaa luettavaa suppeampaa käsittelyä kaipaaville.

1. TV-, radio- ja lehtiarkistojen uudelleenkäyttö

Ylen Elävä arkisto on hyvä esimerkki
arkistomateriaalin uudelleen käyttä-
misen mahdollisuuksista. Onkin toi-
vottavaa, että medioille annetaan laa-
jemmat mahdollisuudet hyödyntää
arkistojensa helmiä.
Kuva: Kuvakaappaus/ Elävä arkisto
Mietinnön ensimmäisessä luvussa1 työryhmä esittää, että mediayhtiön tilaaman materiaalin uudelleenkäyttöä koskevaa tekijänoikeuslain pykälää 25 g muutettaisiin.

Nykyisellään pykälä antaa TV-yhtiöille mahdollisuuden sopia tekijänoikeuksien haltijoiden sijaan edustajajärjestöjen kanssa yhtiön tilaaman materiaalin uudelleen TV:ssä näyttämisestä, jos materiaali on kovin vanhaa (lähetetty ennen vuotta 1985). Työryhmän esityksessä aikarajaa rukattaisiin roimasti lähemmäksi nykyisyyttä (TV ja radio: -2002, lehdet: -1999), ja se laajennettaisiin koskemaan myös radiokanavia ja lehtiä. Lisäksi esityksessä annettaisiin mediayhtiöille mahdollisuus näyttää ohjelmaa myös Internetissä.

Huomionarvoista on, että tällainen sopiminen koskee sekä nykylainsäädännössä että ehdotuksessa vain sellaista materiaalia, joka on mediayhtiön tilauksesta tuotettua. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos ohjelmaa ei olisi tuotettu ilman mediayhtiön tilausta, se kuuluu tällaisen sopimisen piiriin, ei muuten.

Lisäksi työryhmä nosti esityksessä moneen kertaan esille tekijän mahdollisuuden kieltää tällainen käyttö halutessaan.

Mielestäni muutos on aiheellinen, ja osapuolet tasapuolisesti huomioiva. Kun mediayhtiöiden ennen käytännössä mahdotonta sopimista jokaisen oikeudenhaltijan kanssa erikseen yksinkertaistetaan, tuetaan paitsi mediayhtiötä, myös kotimaisen kulttuurin säilymistä: esim. MTV:llä ja Ylellä on varmastikin suurempi mielenkiinto ylläpitää ja kasvattaa arkistoaan, kun arkiston sisältöä voi myös esittää. On tasapuolisuuden nimissä myös hyvä, että että lehtiartikkelit ja radio-ohjelmat otettaisiin mukaan tällaiseen menettelyyn.

Tältä osin mietintö on tasapuolinen ja -painoinen, ja siihen on - ainakin minun - helppo yhtyä.

2. "Laittomat palvelut" ja Internet-operaattorien vastuu

Toimikunta haluaisi yksioikoisem-
man tavan estää käyttäjien pääsy
"laittomille sivustoille" Internet-
operaattorien avulla. Esityksessä
on lukuisia ongelmakohtia.
Kuva: The Pirate Bay -logo/ The Pirate
Bay
Työryhmä käsittelee mietintönsä toisessa luvussa Internet-välittäjien - käytännössä siis Internet-operaattorien - vastuuta tekijänoikeusrikkomuksissa.

Tekijänoikeustyöryhmä esittää, että tekijänoikeuslakia muutettaisiin sellaiseksi, että oikeudenomistajat voivat hakea uudella hakemusmenettelyllä oikeusistuimelta päätöstä, joka velvottaisi operaattorin estämään asiakkaidensa pääsyn laittomaan palveluun ilman, että palvelua itseään vastaan nostettaisiin syytettä. Myöskin nykyinen estomääräyksen väliaikaisuus poistettaisiin.

Työryhmä perustelee valintaansa sillä, että useimmiten laittomien palvelujen ylläpitäjiä on mahdotonta saada vastaamaan syytteeseen johtuen ylläpitäjien anonyymiydestä tai siitä, ettei palvelun kotimaan lainsäädäntö vastaa täkäläistä.

Esityksessä on lukuisia ongelmia, joista valtaosan työryhmä tunnustaa. Pääongelmina näkisin seuraavat:
  • Miten määritellään "laiton palvelu"?
  • Estot eivät ole teknisesti mielekkäitä
  • Estojen aiheuttamat haitat eivät ole suhteessa saavutettuihin hyötyihin
  • Ei kestorajoitusta
  • Ei vaatimusta aktiivisesti hakea toimenpiteitä ja päätöksiä palvelua vastaan
  • Operaattoreille aiheutuvat vastuut ja haitat
  • Estosta aiheutuvat riskit Internetin neutraaliudelle ja vakaudelle
Laittoman palvelun määrittelyn työryhmä antaisi tilannekohtaisesti tuomioistuimen arvioitavaksi: tuomioistuin ottaisi huomioon laittoman ja laillisen materiaalin suhteen, ja määrittelisi sen perusteella, onko laillisessa palvelussa laitonta tiedonvaihtoa, vai laittomassa palvelussa laillista tiedonvaihtoa.

Tällainen määrittely ei missään tapauksessa tulisi olla tuomioistuimen tehtävä: jokaisen tiedoston laillisuuden määritteleminen vaatisi erillisen käsittelyn. Jos tällainen rajanveto halutaan tehdä, tulisi eston hakijan ensin hankkia oikeuden päätös jokaiselle "laittomalle" tiedostolle, ja pääsynesto-oikeudenkäynnissä esittää ne todisteina. Jos todistetusti laittoman materiaalin määrä ylittää huomattavasti (esim. suhteessa 100:1) laillisen materiaalin, voitaisiin näinkin laajaa rajausta edes harkita. Missään tapauksessa se, että tuomioistuin "maalaisjärjen" perusteella päättelee palvelun olevan laiton, ei saa riittää.

Jos, ja kun, oikeudenomistaja ei pysty aukottomasti osoittamaan, että palvelu olisi laiton, oikeudenomistajan tulisi hakea estoa vain siltä osin, kun se pystyy osoittamaan sen oikeuksia rikottu. Käytännössä tämä tarkoittaisi yksittäisten tiedostojen estämistä. Tekijänoikeustoimikunta kuitenkin tiedostaa, että tällainen ei ole mahdollista (luku 2, kohta 2.4.4, sivu2 62):
Pääsyn estoa ei käytännössä ole mahdollista toteuttaa vain osittain eli vain esimerkiksi laittoman aineiston osalta. Säännöksen mukainen määräys merkitsisi sitä, että pääsy tietylle yksilöidylle verkkosivulle estetään kokonaan ja samalla estetään pääsy sen välityksellä tarjottavaan aineistoon.
Vaikka yksittäisen aineiston estäminen onkin käytännössä mahdotonta, ei se missään nimessä voi oikeuttaa käyttämään räikeästi ylimitoitettua, vaikkakin tehokkaampaa, metodia. Jos yksittäisen materiaalin esto ei ole mahdollista, pitää tässä tapauksessa estoa päinvastoin kaventaa, vaikka se efektiivisesti tarkoittaisi sitä, että mitään ei estetä.

Esimerkeiksi eston teknisistä toteutustavoista työryhmä antaa DNS- ja IP-osoitteisiin koskevat estot. Kuten Elisalle määrätty TPB:n esto osoittaa, tällaiset estot ovat varsin helposti kierrettävissä. Työryhmän mielestä palvelun estämisellä saavutettaisiin merkittävää hyötyä (luku 2, kohta 2.4.2, sivu2 58):
On oletettavaa, että suurin osa käyttäjistä, jotka eivät näin pääsisi laittoman sivuston palveluihin, siirtyisi käyttämään tarjolla olevia laillisia verkkopalveluja.
Työryhmä elää tältä osin täysin harhaisessa mielikuvassa. En usko, että yksittäisen tällaisen palvelun pääsyn esto juurikaan lisäisi "laillisten" palvelujen käyttöä: palvelun käyttäjät joko siirtyisivät käyttämään toista vastaavaa palvelua (The Pirate Bayn tapauksessa toista BitTorrent-hakukonetta), tai kiertäisivät eston. Internetin rakenteesta johtuen täysin aukottomia estoja on äärimmäisen hankala, ellei mahdoton, toteuttaa.

Esityksessä käytettävän estotavan tai tapojen yhdistelmän valinnan tekisi tuomioistuin kuultuaan operaattoria aiheesta. Tässä asiassa esitys on oikeansuuntainen: operaattorille pitää antaa mahdollisuus käyttää teknisesti sille sopivinta tapaa.

Esitys ei ole kovin teknologianeutraali, ja sen ilmaisutavasta käy ilmi, ettei esityksen laatijoilla ole ollut tarvittavaa asiantuntemusta Internetissä käytettävien protokollien suhteen. Tämä on huomattavissa siitä, että esityksessä puhutaan lähinnä "verkkosivuista", vaikka HTTP(S)-protokollan lisäksi Internet on paljon muutakin, ja tekijänoikeutta voi rikkoa - ja yleensä rikotaankin - toisen protokollan avulla. Jo tällaisen asiantuntemattomuudenkin takia olisi parempi, ettei mietintöä tältä osin juurikaan otettaisi huomioon.

Esityksessä hälyttävää on myös se, että ilmeisesti tekijänoikeusjärjestöjen suhteellisesti ylisuuresta edustuksessa työryhmässä johtuen työryhmä olisi luomassa eräänlaista estoautomaattia: jos varsinaista palveluntarjoajaa vastaan ei tarvitse aloittaa - ja ennen kaikkea ylläpitää - mitään oikeustoimea eston saamiseksi, on todennäköistä että erinäiset TO-järjestöt alkaisivat käyttää tätä estomenettely pääasiallisena - ehkä jopa ainoana - tapana rajoittaa palvelun toimintaa. Lienee sanomattakin selvää, että tällainen toiminta on monella tapaa ongelmallinen ja ristiriidassa yleisen oikeudentajun kanssa.

Se, että oikeudenhaltijat käyttäisivät
operaattoreita vastaan hankittuja esto-
määräyksiä ykkösaseenaan, on varsin
kiero ja kaikin puolin kohtuuton ase-
telma.


Kuva: Unplugged, tekijä nige_mar.
CC-By-NC-SA 2.0
Jotta välittäjää vastaan voidaan estoa lähteä hakemaan, mielestäni tulisi ehdottomasti vaatia myös sitä, että hakija aktiivisesti kohdistaa toimiaan myös varsinaista rikkojaa vastaan - oli se kuinka hankalaa tahansa. Jos tällainen on ylivoimaista hakijan kannalta, tulisikin ennemmin miettiä millaisia ratkaisuja olisi käytettävissä esim. kansainvälisen yhteistyön parantamisessa asiassa.

Myöskään ei pidä lähteä siitä, että tuomioistuimen määräämät estot olisivat ikuisia. Hyväksyn sen, että estomääräykset olisivat nykyistä pidempiä, mutta pitäisin kohtuullisena sitä, että esimerkiksi vuosittain tarkistettaisiin, onko eston jatkamiselle enää perusteita. Oikeuslaitoksen taakan keventämiseksi tässä voitaisiin käyttää yksinkertaisempaa todistelua: jos esimerkiksi suojattu teos on edelleen saatavilla samalla tavalla kuin ensimmäisen päätöksen antohetkellä, voitaisiin estoa jatkaa automaattisesti.

Estomekanismien luominen ja ylläpitäminen, kuin myös oikeudenkäsittelyt, mielestäni rasittavat kohtuuttomasti suoraan laittomaan toimintaan liittymätöntä välittäjää so. Internet-operaattoria. Vaikka esityksessä mainitaankin, että operaattori voi myöhemmin vaatia korvauksia "laittoman palvelun" tarjoajalta, on tämä käytännössä haaveajattelua, jos kerran mekanismi luotaisiin juuri siksi, ettei rikkovaa osapuolta saada tavoitettua.

Operaattoreita ei tulisikaan missään nimessä velvoittaa luomaan tai ylläpitämään estomekanismeja - ainakaan omalla kustannuksellaan. Tältä osin pitäisin kohtuullisena, että hakija korvaisi operaattorille sille aiheutuneet kustannukset (implementointi-, kehitys-, oikeudenkäynti-, jne), ja hakija sitten itse vaatisi tätäkin summaa korvattavaksi oikeudenkäynnissään varsinaista rikkojaa vastaan. Tällainen menettely olisi omiaan myös hillitsemään oikeudenomistajien -  tai käytännössä TO-mafian - haluja hakea estomääräyksiä mielivaltaisesti.

Viimeisenä seikkana bulleteissani nostin riskit internetin neutraaliudelle ja toiminnan vakaudelle. On selvää, että kun esim. DNS-nimipalvelinten eheyttä rikotaan, ja luodaan keinotekoisia esteitä Internet-liikenteen reitittymiselle, haavoitetaan samalla Internet-infrastruktuuria. Vaikkapa eston konfiguroiminen väärin johonkin operaattorin järjestelmään voi aiheuttaa jopa taloudellista haittaa operaattorin toiminnasta riippuvaisille tahoille.

Internetin toimintaa ei tule missään tilanteissa keinotekoisesti rajoittaa - eihän esimerkiksi postin tule silputa kaikkia tiettyyn osoitteeseen meneviä kirjeitä sisällöstä riippumatta. Yleisestikin Internetissä tapahtuvia rikoksia tulisi tutkia samalla tavoin kuin muitakin rikoksia, eikä kehittää omituisia kiertomekanismeja.

Internet-operaattoreita toimikunnassa edustava FiCom jätti esitykseen tältä osin eriävän mielipiteen. Tiedotteessaan se kritisoi esitystä samansuuntaisesti kuin minä tässä kirjoituksessani. FiComin näkemyksen mukaan laillisten palvelujen kehittäminen olisi sen sijaan oikea ratkaisu:
Tehokkain tapa taistella nettipiratismia vastaan on kehittää laillisia, laadukkaita ja helppokäyttöisiä palveluja digitaalisille sisältömarkkinoille. Estotoimenpiteiden tie on väärä tie, joka voi pahimmillaan johtaa sananvapautta loukkaavaan sensuuriin.
3. TV-ohjelmien verkkotallennuspalvelun hyvitys oikeudenomistajalle

Minunkin käyttämä Elisa Viihde on
hyvä esimerkki TV-ohjelmien verk-
kotallennuspalvelusta.
Kuva: Kuvakaappaus/ elisaviihde.fi
Mietintönsä luvussa kolme tekijänoikeustoimikunta käsittelee TV-ohjelmiston verkkotallennuspalvelujen (kuten käyttämäni Elisa Viihde) laillisuutta ja mahdollisia malleja ongelmien ratkaisuun.

Käytännössä tällainen palvelu toimii siten, että palvelun käyttäjä valitsee haluamansa ohjelman tallennettavaksi, ja sitten haluamanaan ajankohtana katselee tämän tallenteen. Käyttäjän näkökulmasta katsottuna se ei juurikaan poikkea tallentavan digiboksin käytöstä.

Kuitenkin lainsäädännöllisesti, ja varsinkin mietittäessä palvelun laillisuutta yksityisenä kopiointina, toimikunta havaitsi ongelmia. Yhteistä säveltä ei oikeuksienhaltijoiden ja palveluntarjoajien välillä löytynyt, mutta toimikunta esittää seuraavat vaihtoehdot (luku 3, kohta 1.2, sivu2 75):

Vaihtoehdot ovat:
  • Yksityisen kopioinnin rajoitussäännös + hyvitysmaksukorvaus
  • Suora lisensiointi
  • Kollektiivinen lisensiointi
  • Sopimuslisenssiratkaisu
Siitä, voiko tällaista tallennuspalvelua pitää yksityisenä kopiointina, voi olla montaa mieltä. Mietinnössä ei anneta selvää ratkaisua asiaan, mutta huomioinarvoista on kuitenkin se, että vaikka yleensä yksityisen kopioinnin voi antaa yritykselle tehtäväksi, laki nimenomaisesti kieltää tällaisen teettämisen mm. "elokuvateoksista".

Tässä valossa vaikuttaisikin siltä, että yksityisen kopioinnin perusteella tällaista palvelua ei saisi tarjota. Tällainen rikkoo ainakin omaa oikeustajuani vastaan, ja tältä osin olisikin syytä muuttaa lainsäädäntöä avoimempaan suuntaan.

Yksityisen kopioinnin osalta löysi toimikunta myös muita ongelmia, kuten sen, että jokaista tallennuspyyntöä varten tuskin luodaan omaa kopiotaan, ja että käyttäjälle tuleva live-TV-lähetys ja palveluntarjoajan tallentama TV-lähetys voivat poiketa (esim. alueellisten lähetysten takia). Myös hyvitysmaksumalli aiheutti ongelmia, sillä tällaisesta palvelusta ei tällä hetkellä voida lain mukaan periä yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua.

Vaikka vastustankin yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua yleisesti, vaikuttaa kaikista luontevimmalta ja mielekkäimmältä tavalta toteuttaa tällainen palvelu nimenomaan yksityiseen kopiointiin vedoten, ehkä siten että palveluntarjoajat maksavat sovittua hyvitysmaksua TO-järjestöille.

Seuraavana mallina toimikunnan listalla on suora lisensointi, joka tarkoittaa sitä, että palveluntarjoaja maksaa kunkin teoksen (TV-ohjelma ym.) oikeudenhaltijoille erikseen korvauksen. On päivänselvää, ettei tällainen malli ole millään tavalla toteuttamiskelpoinen, sillä olisi kohtuutonta velvoittaa palveluntarjoajat sopimaan kunkin ohjelman suhteen asia erikseen. Toimikunta päätyi samanlaiseen lopputulokseen (luku 3, kohta 3.1, sivu2 91):
Verkkotallennuspalvelujen osalta suora lisensiointi ohi televisioyhtiöiden olisi ongelmallista, koska oikeudenhaltijoita on TV-ohjelman lähetysvirrassa niin paljon, että olisi käytännössä mahdotonta saada lisensioiduksi jokaista ohjelmaa.

Tämän seurauksena palveluja ei voitaisi toteuttaa laajoina edes kaikki vapaat kanavat ja ohjelmat kattavina vaan ne voisivat koskea ainoastaan lisensioituja ohjelmia. Tallennettavien kanavien osalta olisi aukkoja sellaisten ohjelmien osalta, joita ei voitaisi tallentaa.

Palveluntarjoajan on myös mahdotonta saada tietoa lähetysten sisällöstä niin kauan etukäteen, että lisensiointi tällaisten palvelujen osalta olisi käytännössä mahdollista toteuttaa.
Kollektiivisella lisensoinnilla tarkoitetaan sitä, että palveluntarjoajat sopisivat TO-edustajajärjestöjen kanssa ohjelmista siltä osin, kun oikeudenomistajat ovat järjestöjen jäseniä. Vaikka tämä joiltain osin helpottaisi palveluntarjoajien tehtävää, olisi niiden taakka edelleen täysin kohtuuton, jotta ne voisivat mielekkäästi palvelua tarjota.

Listan viimeisenä on sopimuslisenssiratkaisu, joka tarkoittaisi sitä, että lakia muuttamalla mahdollistettaisiin palveluntarjoajan ja oikeudenhallintaorganisaation (todennäköisesti siis jonkin TO-järjestön) välinen sopimus, jossa kaikki materiaali - riippumatta oikeudenhaltijasta - lisensoitaisiin samalta taholta.

Tämä on näistä kolmesta mallista varmasti toteuttamiskelpoisin, mutta siihen liittyy silti useita ongelmia, joista merkittävimpänä se, että senkään avulla ei voida aukottomasti kaikkia ohjelmia lisensoida: oikeudenhaltijalla on oikeus kieltäytyä tällaisesta menettelystä. Lisäksi tällainen sopimuslisenssi vaatisi runsaasti TO-järjestöjen ja palveluntarjoajien välistä neuvottelua.

4. "Kaupallinen linkittäminen"

Erilaisten linkkien käyttö on
merkittävä osa Internetin toi-
mintaa, eikä linkittämistä mis-
sään muodossa tule mielestäni
lainsäädännöllä rajoittaa.
Kuva: Openclipart
Mietinnössä käsitellään myös - luvussa neljä - sitä, millaista linkittämistä voidaan pitää oikeutettuna ja millaista oikeuttamattomana. Luku käsittelee erilaisia tapoja viitata ja linkittää toisen materiaaliin yhtenä kokonaisuutena, ja perustuu mietinnön liitteenä olevaan, toimikunnan Helsingin yliopiston kauppaoikeuden dosentti Taina Pihlajarinteeltä tilaamaan, selvitykseen. Kirjoitushetkellä ei ole tutustunut liitteeseen, vaan tässä kirjoittamani perustuu yksinomaan luvun 4 sisältöön.


Luku pitää mm. hyperlinkkejä, RSS-syötteitä ja kuvaviitteitä kaikkia yhtälailla linkkeinä, ja näin toki onkin. Kuitenkin jos kaikkia linkkejä pidetään samanarvoisina, on erilaisten - lähinnä moraalisten - oikein/väärin-päätösten tekeminen vaikeampaa, mikä näkyy ennen kaikkea luvun lopun ratkaisuvaihtoehdoissa.

Luku käsittelee paljolti sitä, milloin oikeudenhaltijan voidaan katsoa antaneen hiljainen suostumus materiaalin käyttöön tietyllä tavalla. 4.-kohdan lopuksi kerrotaan, että suhteellisuudentajua tarvitaan:
-- [O]ikeudenhaltijan ei tulisi - linkittämistekniikasta riippumatta - katsoa antavan suostumustaan toisten aineistojen systemaattiselle linkittämiselle perustuvassa palvelussa osana elinkeinotoimintaa silloin, kun tämä merkitsee vapaamatkustamista oikeudenhaltijan investoinneilla.
Tällainen toimisi ehkä yleisenä elämänohjeena, mutta varsinaista painoarvoa tuollaiselle, lähinnä filosofiselle, mietinnälle on vaikeaa antaa.

Luvun lopussa käsitellään toimikunnan esittämiä vaihtoehtoja: (kommentit omiani)
  1. Ei toimenpiteitä. Ensimmäisessä vaihtoehdossa ei tehtäisi muutoksia nykyiseen systeemiin, ja asiat ratkaistaisiin kuten aiemminkin: perustuen käsillä olevaan tilanteeseen. Tämä on mielestäni vaihtoehdoista paras, joskin siihenkin liittyy monia ongelmia, ja se voi johtaa sekaviin ja epäyhtenäisiin päätöksiin.
  2. Erilliset kansalliset säännökset. Toimikunta käsittelee tässä erilaisia tapoja, joilla lainsäädäntöä muuttamalla saataisiin rajattua, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä linkittämistä. En eri alivaihtoehtoihin pureudu sen tarkemmin, mutta mielestäni jos linkittämiselle aletaan mm. kaupallisen tarkoituksen mukaan asettaa rajoituksia, saattaa se haitata jotain tulevaisuudessa käytännöllistä tiedonkäsittelytapaa. Siksi pitäisinkin tätä lähestymistapaa ongelmallisena, ja ongelmat myös toimikunta tiedostaa.
  3. Uutisaggregointia koskeva sopimuslisenssi, joka tarkoittaisi käytännössä sitä, että syötteitä palvelussaan käyttävät palvelut maksaisivat syötteen lähteille korvausta. En pidä tuollaista mallia millään tavoin toteuttamiskelpoisena, sillä se nostaisi kyseisenlaisia palveluiden luomiskynnystä, kun aloituskustannukset nousisivat kohtuuttomiksi. Myöskin rajanveto sille, millaisesta palvelusta pitäisi maksaa korvauksia, olisi todennäköisesti hankalaa. Vaihtoehdon kuvauksen lyhyydestä (n. puoli sivua) päätellen tekijänoikeustoimikuntakaan ei tätä mallia ole kovin merkittävänä pitänyt.
  4. EU-sääntelyn kehittäminen. Samoin kuin toisen vaihtoehdon kohdalla, pidän sopivan linkityksen määritelmän lakiin kirjaamista ongelmana. Se, että päätös tapahtuisi EU-lähtöisesti, ei muuta mitään.
Henkilökohtaisesti lähden siitä, että kaikenlainen linkittäminen, tapahtui se teknisesti miten tahansa, on laillista. Esimerkiksi RSS-syötteen lataaminen uutissivustolta omaan verkkopalveluun, ja siellä sen esittäminen käyttäjälle - maksusta tai ilman - pitää sallia. Uutissivusto voi kuitenkin todella yksinkertaisin toimenpitein estää tällainen toiminta olemalla julkaisematta syötettä, tai vaihtoehtoisesti muuten muuttaa syötettä sellaiseksi, että se paremmin palvelee tarkoitustaan (esim. johdantotekstit ja linkit artikkeleista koko artikkelin sijaan). Samanlaiset periaatteet toimivat myös muissa linkitystavoissa.

Mielestäni rahaa vastaankin tulee voida luoda uusia innovatiivisia verkkopalveluita, eikä linkittämistä missään mielessä pidä lakiteitse estää. Luonnollisesti esim. materiaalin kopiointi (scraping) toiselta sivulta omalle ja sen esittäminen omana materiaalina on - ja on syytä ollakin - laitonta.
--
1) Onkohan "luku" tässä oikea termi? Jos ei, jätä korjausehdotuksesi kommentteihin.
2) Viitattu sivu tarkoittaa PDF-lukijan ilmoittamaa sivunumeroa, ei sivulla mainittua sivunumeroa. Näin on teknisten seikkojen takia: voit loikata suoraan mainitsemalleni sivulle syöttämällä sen numeron lukijaasi.

Ei kommentteja :