Vanha sivusto

Tämä on vanha itQ.fi-sivusto, ja sisällön ylläpitäminen sille on lopetettu. itQ siirtyi WordPress-alustalle 6.6.2015.

torstai 12. helmikuuta 2009

Lindén Lex Nokiaa puolustamassa

Viestintäministeri Suvi Lindén on taas pitkästä aikaa päästänyt suustaan jotain IT:hen liittyvää, ja ketään ei yllättäne se, että hirveän fiksua puhetta sieltä ei tullut. Lindén puolustaa Lex Nokiaa IT-viikon uutisen mukaan mm. seuraavin sanoin:
Yritys voi vaatia työntekijäänsä vaikka riisumaan alasti, kun tämä lähtee työpaikalta. Sekin voi olla yhdenlaista valvontaa. Nämä kaikki ovat sallittuja.
Voi paha sana kuinka sapettaakin tuollainen. Onneksi sentään Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne uskaltaa kertoa julkisesti Lindénin olevan vähintäänkin sillä kuuluisalla kebabilla (Orivesi Pizza Kebab?):

Se ei ole sallittua. Ei ikinä eikä Lex Nokiankaan myötä. Ihan käsittämätön väite. Osoittaa Lindéniltä suurta asiantuntemattomuutta työelämästä.

Lindén varmasti riisuutuisi mielellään alasti joka päivä lähtiessään Arkadianmäeltä ja hänelle tehdään kumihanskatesti ettei vaan ole muistitikkua perseessä? Uskoisin, että tuollainen käytös kirvoittaisi Lindéniltä vallan mainiosti kommentteja yksityisyydensuojasta ja koskemattomuudesta ja vaikka mistä. Miksi siis muilla työnantajilla (tai taloyhtiöillä, päiväkodeilla, oppilaitoksilla...) olisi tuollaisia oikeuksia?

Eräs IT-viikon lukija pohtiikin mielestäni hauskasti sitä, millaista olisi jos Lindén olisi oikeassa:
Kun tuo laki menee läpi ostan heti jäätelökioskin ja palkkaan jonkun lukiolaistytön myymä[ä]n jäätelöä. Sitten joka päivä työnantajana riisutan hänet tarkistaakseen, ettei hän vie mitään salaisuuksia.
Lex Nokia ei vaan ole sellainen laki joka voisi toimia. Siispä minun (ja monen muun) järjen mukaan se pitäisi vain hylätä ja palata asiaan, kun eduskunnassa istuu sellaisia ihmisiä, joille tietokone ei ole "sellane telkkari jossa liikkuu joku nuoli" ja Internet ei tarkoita Facebookkia ja Googlea.

Ei kommentteja :