Vanha sivusto

Tämä on vanha itQ.fi-sivusto, ja sisällön ylläpitäminen sille on lopetettu. itQ siirtyi WordPress-alustalle 6.6.2015.

tiistai 26. helmikuuta 2008

Sensuurin tarkoituksenmukaisuuteen ei usko enää kuin Linden

Tänään kun luin lemppari-IT-uutissivustoa IT-viikkoa, huomasin että sielläkin alkavat toimittajat luopua uskosta suomalaisen sensuurin järkevyyteen. Tätä todistaa esimerkiksi seuraavanlainen kappale eräässä Pakistanin reititysongelmasta kertovassa uutisessa:
Internet-sivujen sensurointia tehdään useissa maissa. Myös esimerkiksi Suomessa, jossa internet-operaattorit estävät vapaaehtoisesti pääsyn sellaisille sivuille, joissa poliisi uskoo olevan lapsipornoa.
Tästä ilmiöstä todistaa kaksi lihavoimaani sanaa. IT-viikko puhuu avoimesti sensuroimisesta, ei lapsipornon estämisestä. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Hienoa.

Toisekseen lapsipornolistojen oikeellisuuteen näytettäisiin suhtautuvan vähintäänkin epäilevästi. Sinäänsä hienoa, sillä kuten olen aiemmin jo postannut, listoilta löytyy paljon sivuja jotka eivät kuulu estoon.

Tuosta uutisjutusta muuten... kuinkahan kauan kestää ennen kuin suomalaista sensuurilainsäädäntöä aletaan käyttää vaikkapa YouTuben sulkemiseen siksi että siellä on Suomen hallituksen vastaisia videoita? Juuri tuon seikan (toki monien muidenkin, mutta enimmäkseen tuon) takia aion jatkaa taistelua Internet-sensuuria vastaan.

Ei kommentteja :