Vanha sivusto

Tämä on vanha itQ.fi-sivusto, ja sisällön ylläpitäminen sille on lopetettu. itQ siirtyi WordPress-alustalle 6.6.2015.

torstai 28. helmikuuta 2008

Pakkoproxyt entistä lähempänä

Tietokone-lehti uutisoi URL-pohjaisten listojen ja sitä kautta pakkoproxyjen tuloa Suomeen. Tämä saattaa tulla käyttöön piakkoin, tosin uutisjutussa kerrotaan, että se merkitsisi operaattoreille, ja näin ollen myös niiden asiakkaille, lisäkustannuksia. Ei hyvä.

Tämä pakkoproxytekniikka tekee myös muiden "epäilyttävien" sivujen estämisen liian helpoksi, jotta valtiovalta pystyisi vastustamaan kiusausta. Jälleen kerran jäi mietityttämään, että proxytetaanko vain normaali 80-portin HTTP-liikenne vai kaikki liikenne. Oli miten oli, tuollaisten proxyjen tekeminen ja ylläpito vaatii melkoisesti resursseja (lue: rahaa) ja se taas näkyy kuluttajan laajakaistalaskussa.

Tottahan toki tämänkin sensuurin voi kiertää, ja itse aionkin tarvittaessa siirtyä käyttämään omia läpivientiproxyjä, jolla sensuurin saa kierrettyä oli sille käyttöä tai ei. Tämä proxyjuttuhan olisi ihan kiva jos se olisi asiakkaalle vapaaehtoinen - ehkä jopa maksuton - toiminto. Mutta kun kukkahattuhallitus haluaa suojella meitä kaikkia suomalaisia törmäämästä vahingossa lapsipornoon (ja myöhemmin sitten vaikka muuhunkin pornoon, EFFIn sivuihin, hallituksenvastaisiin sivuihin...). Kiitos Linden&Co.

Ei kommentteja :